ARTIKKELIARKISTO

Viettitoiminnat - Puolustusvoimien materiaali

Seuraavassa käsitellään asioita, jotka panevat koiran toimimaan ja ohjaavat sen
käyttäytymistä.

Kutsumme näitä vieteiksi ja vaistoiksi. Niiden tärkeimpänä motivaationa ovat nälkä, rakkaus, pako ja aggressio. Viettien lisäksi elämälle tärkeä muoto on oppiminen. Kun hyödynnämme edellämainittuja viettimotivaatioita koiran koulutuksessa, ovat niiden viettialueelliset vastineet seuraavat:

nälkä -- saalistamisvietti
rakkaus -- sukupuolivietti
pako -- alistumisvietti
aggressio -- 1. puolustusvietti (reaktiivinen) 2. sosiaaliaggressiivisuus
(aktiivinen)

Viettien ymmärtämisen lisäksi tärkeää on tietää mietn koira oppii. Koiran oppimiselle on olemassa kaksi kanavaa: klassinen ja instrumentaalinen ehdollistaminen.

Saalisvietti

Saalisvietti palvelee ravinnonhankinnan tarpeita. Saalistamisvietti ja sen ohjaama käyttäytyminen on jo pentuasteella olemassa ja muodostuu yhä hallitsevimmaksi henkisen kypsyyntymisen myötä. Saalistamisvietti kuuluu harjoiteltavissa oleviin vaistotoimintoihin, ts sitä voidaan oppimisprosessin avulla tukea tai se voidaan tukahduttaa. Saalistamisvietti on sekä ärsyke- että toimintaspesifistinen kyllääntymisilmiöiden alainen eli sen suurin haittapuoli on se, että ärsykekynnys (kuinka herkästi koira reagoi saalisärsykkeisiin)kohoaa tottumisen vaaran kautta. Saalistamisvietti on aktivoitavissa vain lyhyen aikaa kerrallaan, uusi aktivoiminen edellyttää tarpeeksi pitkiä taukoja harjoitusten välillä.
Asia tulee perusteltua, jos ajatellaan luonnossa eleviä saalistavia eläimiä. Saalistamisvietti voimistuu näläntunteen kasvaessa, saalistamisärsyke on liikkuva saaliseläin ja viettipäämäärä saavutetaan, kun saalis on saatu kiinni ja maha alkaa täyttyä. Välittömästi ruokailun jäkeen ohi liikkuva saaliseläin ei välttämättä enää ole riittävä saalistamisärsyke eikä näin ollen käynnistä takaa-ajoa. Saalistamisvietti on kirjaimellisesti kyllääntynyt.
Saalistamisen käyttäytymispiirteitä ovat: saaliin ärsyttäminen ja sen ajo, saaliille seisominen, saaliin kantminen tai noutaminen sekä saaliin seuraaminen, joka näköhavaintojen tai jäljen vainuamisen avulla. Tyypillistä saaliskäyttäytymistä on myös saaliin tapporavistelu, saalistamishyppy, saaliiseen kiinnikäyminen ja alasrepiminen.
Avainärsykeet, jotka yllyttävät koiraa saalistamiskäyttäytymiseen: saaliin liikkuminen paniikinomaisesti koirasta poispäin ja swen jatkuva liikkuminen. Saaliin ärsykekäyttäytyminen laukaisee koirassa saalistamisvietin vaistovaraiset toiminnot, joiden kulku on seuraavanlainen: Koira seuraa saaliseläintä, tavoittaa sen hypyllää, käy kiinni ja vetää puoleensa. Jos koira käy vain heikosti kiinni saaliseläimeen, yrittää tämä paeta. Mikäli koira tarttuu lujalla otteella, saaliseläin jähmettyy refleksinomaisesti liikkumattomaksi: se antautuu. Niin pian kuin koiran ote herpaantuu, yrittää saaliseläin pakoon. Koira käy uudelleen kiinni ja ravistaa sen hengiltä. Saalis kannetaan pois, jolloin saalistamisvietti on saanut tyydytyksen, sillä tavoite eli viettipäämäärä on saavutettu.

Puolustusvietti

Puolustusvietti voi esiintyä monessa käyttäytymistilanteessa. Puolustuskäyttäytymiseen kuuluu osia uhkakäyttäytymisestä, katseen kohdistamisesta, osia aggressiivisesta puolustamisesta ja kiinnikäymisestä.Puolustuskäyttäytymisen avainärsykeenä toimii mikä tahansa uhka, joko fyysinen tai spyykkinen avoin aggressio.
Viettipäämäärä, jonka koira puolustuskäyttäytymisellään haluaa saavuttaa, on aina alunperin uhkaavassa olennossa itsessään heräävä väistämiskäyttäytyminen. Puolustuskäyttäytymisen takana saattaa olla erilainen motivaatiotausta riippuen siitä, missä käyttäytymistilanteessa se kulloinkin esiintyy. Ravinnonhankinnassa sen motiivit saattavat olla saaliin vartioinnissa tai sen puolustamisessa. Viettitavoite on saavutettu, kun kilpailijassa havaitaan väistämiskäyttäytymistä. Seksuaalikäyttäytymisessä se saattaa saada sellaisia toimintoja, kuin lapsen, muiden kotieläinten tai omien jälkeläisten vartiointi.
Viettipäämäärä on jälleen saavutettu, kun uhkailija osoittaa väistämiskäyttäytymistä. Näiden lisäksi se saattaa ilmetä sosiaalisen käyttäytymisen alueella, jossa se palvelee arvojärjestyksestä sopimista, etuoikeuksien säilyttämistä ja vierasta vastaan puolustamista tai hätävarjelua (pelkopureminen).
Puolustusvietti ei ole sidoksissa ärsyke- tai toimtaspesifiseenkyllääntymiseen. Se on joka tilanteessa aktivoitavissa ja sen ohjaama käyttäytyminen on paljon intensiivisempää kuin saalistamisvietin.Puolustusvietillä on myös haittapuolensa, koska sillä on sama viettiärsyke kuin väistämiskäyttäytymisellä eli kuormitus.

Sosiaaliaggressivisuus

Aitoa kohteetonta aggressiota, mikä olisi osoitus riippumattomasta aggressiovietistä, ei ole kyetty osoittamaan. useat havainnot puhuvat kuitenkin sen puolesta, että aggressiolle on ominaista patoutuminen. Geneettinen perusta aggressiivisille taipumuksille lienee kuitenkin osoitettu toteen. Aggressiivinen käyttäytyminen saattaa esiintyä kolmella eri tavalla.

1. Oppimisteoreettinen malli selittää aggression oppimistapahtumana varhaisessa kehitysvaiheessa. Aggressiivinen käyttäytyminen opitaan tämän mukaan joko onnistumiselämysten tai esikuvan kautta
2. Turhauma-aggressiomalli viittaa siihen, että muiden viettiealueiden osalta koetaan puutteita ja tämä kestämätön tilanne purkautuu aggressiokanavia myöten
3. Kolmas ryhmä käyttäytymistutkijoita pohjaa aggression synnynnäiseen aggressioviettiin

Aktivoituun aggressiokäyttäytymiseen liittyy aina sisäsyntyistä aggressiota. Tällä tarkoitetaan sosiaalista aggressivisuutta, mikä aina edelleen on tunnistettavissa seuraamukseksi konfliktitilanteesta, johon sisäsltyy kilpailukohteen rinnalla osia koetusta ja ei-koetusta ympäristöstä (asuinalue,turvapaikka, pariutumispaikka, ruokailuympäristö) - myös lajitoveriympäristö erityisesti, kun kyse on seksuaalipartnerista. Sisäsyntyinen aggressiivisuus aktivoituu vihollisen tai kilpailijan herättämänä, tai lajin käyttäytymissäntöjen vastaisen tai epäreilun käyttäytymisen laukaisemana.

Sosiaalisen aggressiivisuuden viettipäämärä on paossa, väsitämisessä ja toisen komentoon alistumisessa, mutta myös kilpailukumppanin fyysisessä vahingoittamisessa tai tappamisessa.Harjoittaminen on aina tietty osa synnynnäsiten valmiuksien kehittymisessä,
mutta yksinomaan kyspsymisen kautta kehittyy iän ja korkeaan arvoaseman säilyttämisen myötä itsevarmuus ts voitonvarmuus ja sen kautta aggression intensiteetti.
Sosiaalinen aggressio lukeutuu harjaantumiselle alttiisiin vaistotoimintoihin. Oikeaan aikaan suoritetulla harjaannuttamsella sitä voidaan tietyissä rajoissa nostaa tai tukahduttaa. Yleisesti voidaan sanoa, että aggressiivisten taipumusten purkautusmahdollisuudet editävät aggressiivista käyttäytymistä. Erityisesti menestyminen taistelussa vahvistaa myöhempää aggressiivista käyttäytymistä. Myös kipuleämyksiä (piikkikaulain, sähköpanta), voidaan käyttää aggressiivisuuden vahvistamiseen, joskin tulos on paljolti riippuvainen kipuelämyksen voimakkuudesta.
Aggressiivinen käyttäytymisvalmius on altis heilahteluille, jotka puolestaan ovat muun muassa hormonitoiminnan säätelemiä. Keskeisellä sijalla tässä ovat sukupuolihormoonit sekä adrenaliini ja noradrenaliini, jota lisämunuainen erittää. Urokset ovat keskimäärin aggressiivisempia kuin nartut, ja urosten aggressiivisuutta säätelevät koirashormonit eli androgeenit kuten testosteroni.
Narttujen aggresiivisuuteen vaikuttavat hormoneista erityisesti estrogeeni- ja
progesteroni, mutta niiden vaikutus ei ole yhtä selvä kuin uroksilla testosteronin.
Lisämunuaisen erittämät adrenaliini ja noradrenaliini ovat osallisia aggressiivisuuden lyhytaikaisessa säätelyssä. Ne vaikuttavat sympaattiseen hermoston välityksellä muuttamalla aineenvaihduntaa ja verenkiertoa. Näiden hormonien eritys alkaa nopeasti ulkoisten ärsykkeiden johdosta, mutta niiden vaikutus ei kestä kovin kauan. Ne ovat osaltaan aggressiivisuuden nopeita säätelijöitä.
Aggression yhteydessä on syytä käsitellä lyhyesti aggressiivisten koirien alentunutta oppimuskykya. Suojelukoirilta edellytämme viettivoimaa ja koulutettavuutta. Jotta koira olisi koulutettavissa ja saavuttaisi määrätyn kouluustason, tulee sen omaksua erilaisia oppimisprosesseja. Liiallinen henkinen paine, liian voimakas hermostoon kohdistuva rasite muodostaa kuitenkin esteen oppimistapahtumalle. Korkea hermostollinen rasite saattaa koiran ristiriitatilanteeseen, jota koulutustilanteessa emme voi välttää. Erilaiset aggressio- ja pelkotilat kuormittavat koiran hermostoa eniten, ja ne ovat vaikutuksiltaan samansuuntaisia. Mikäli koulutuksessa tuotetaan sekä aggressiota että pelkoa, toivottua oppimistapahtumaa ei saavuteta. Mikäli koiralta edellytetään oppimisprosessin työstämistä, johon oppimistilanteessa liittyy väistämiskäyttäytymisen mhdollisuus, on aggression käyttämien motivaation pohjana mahdollisimman huono: ensinnäkin oppimiskyky on rajoittunut tai edellytykset puuttuvat kokonaan, ja toiseksi koiran itseluottamusta on horjutettu.

Väistämiskäyttäytyminen

Avainärsykkeenä toimii kuten edellä todettiin fyysinen ja spyykkinen uhka tai avoin aggressio. Näin ollen samanlainen koiran kuormittaminen voi johtaa koirasta ja tilanteesta riippuen joko puolustukäyttäytymiseen tai väistämiskäyttäytymiseen. Sama ärsyke johtaa vahvoilla koirilla puolustuskäyttäytymiseen ja heikoilla koirilla väistämsikäyttäytymiseen.
Koiralla havaittuja käyttäytymispiirteitä ovat pako tai väistäminen.

Väistämisellä tarkoitetaan jonkin jo aloitetun toiminnan keskeyttämistä esim. pureminen ja haukkuminen. Väistämiskäyttäytyminen on joka hetki aktivoitavissa,
ja sen vuoksi sitä käytetään usein menestyksekkäästi hyväksi tottelevaisuuskoulutuksessa.
Viettipääränä, jonka koira pyrkii saavuttamaan väistämiskäyttäytymisellä, on henkinen ja fyysinen haavoittumattomuus, vihollisen, vihollisen tai vahingon väistäminen tai itsensä suojaaminen uhkaavilta kokemuksilta ja uhkaavilta vihollisilta.
Koulutuksen kannalta on tärkeää tietää aktiivisen väsitämisen käyttömahdollisuudet. Aktiivisen väistämise hyödyntäminen koulutuksessa tarkoittaa sitä, että koiralle annetaan tilaisuus toimia oikein pakon edessä. Jos koira toimii oikein se vapautetaan kuormituksesta, ei pakosta. Jos koira tekee toistuvasti väärin, sille ei kannata antaa pakotteita samalla mitalla vaan ensin täytyy saada koira ymmärtämään mitä siltä vaaaditaan. Koiraa ei siis
rangaista pakotteilla virheistä vaan laiskuudesta.Uhan ja avoimen aggression hyödyntämisessä tulee annettavan ärsykkeen voimakkuutta hienovaraisesti säädellä, jotta koiran kättäytymisessä saavutettaisiin puolustautuminen väistämiskäyttäytymisen sijaan. Siksi on tärkeää tietää, mitkä ärsykkeet koira mieltää uhkana tai avoimena aggression
ilmauksena, ja edelleen mitkä vaikuttamisvoimakkuuden asteet saavat aikaan muutoksen sen käyttäytymisessä.

Viettiärsyke: Kuormitus ( esim. Välimatkan lyheneminen, koiran lyöminen)

Käyttäytyminen: Väistäminen (jonkin toiminnon keskeyttäminen esim. puru tai haukkuminen)

Aktiivinen Passiivinen

Viettipäämäärä: Rauha

Uhkaaminen ja muita avainärsykkeitä, jotka saavat aikaan puolustuskäyttäytymisen

Yksi mahdollisuus saada koiraansa puolustus- tai myöskin väistämiskäyttäytymistä on sen uhkaaminen. Uhan biologinen merkitys on vastustajan pelottelu, jotta tämä väistyisi ennen kuin todellinen taistelu käynnistyisi. Uhkakäyttäytymisessä on kaksi piirrettä: uhkaaja tekeytyy mahtavammaksi kuin on, tai se paljastaa hampaansa. Itsetietoiset koirat, joilla on korkea väistämiskäyttäytymisen kynnys, ts jotka ovat rohkeita, reagoivat uhkaan pikemmin puolustus- kuin väistämiskäyttäytymistä osoittaen.

Uhkaaminen voi tapahtua myös muilla tavoin. Esimerkiksi tuijottaminen (katseen kohdentaminen) on eräs uhkaamisen muoto. Konrad Lorenz sanoo tästä mm. Seuraavaa ” useimmat eläimet, joille ylipäätään on mahdollista katseen kohdentaminen molempisilmäisesti, kuten kaloille, linnuille ja imettäväisille, tekevät näin ainoastaan lyhytkestoisesti ja ollessaan hetkittäisesti jostain syystä jännittyneitä. Ne joko pelkäävät tuijottamaansa kohdetta, tai ne aikovat kohteensa suhteen jotain pahaa. Tämän mukaisesti eläimet keskinäisessä kanssakäymisessä tulkitsevan suoran katseen kohdentamisen äärimmäisen vihamielisyyden ilmaukseski ja uhkaavaksi.” Myös tässä esimerkissä havaitaan puolustus- ja väistämiskäyttäytymisen vastakohtaisuus.

Toinen mahdollisuus on provosoida puolustuskäyttäytymistä torjumalla tietoisesti normaaleja tervehtimiseleitä, sillä kieltäytyminen tervehtimisrituaaleista merkitsee samaa kuin avoin aggressio.

Vielä eräs keino tuottaa puolustuskäyttäytymistä on turvautua avoimeen aggressioon, mihin ainoastaan vanhemmat ja itsevarmat eläimet vastaavat puolustusreaktiolla. Niissä tilanteissa, joissa eläimeltä on etetty luonnollinen pakomahdollisuus, avoin aggressio johtaa hätävarjelun kautta puolustuskäyttäytymiseen. Tällöin kysymys on ns pelkopurijoista, joiden kriittinen lähestymisetäisyys on ylitetty. Koiran puolustuskäyttäytyminen voidaan herättää myös yrittämällä ottaa siltä pois sen hallussa oleva esine.

Puolustus- ja väistämiskäyttäytyminen ja niiden ohjailu

Uhattuna olevan ja uhkaajan itsetietoisuuden asteesta ja kiivaudesta riippuu kumpi näistä käyttäytymispiirteestä vallitsee. Molemmissa on kyse useamman tekijän yhteisvaikutuksesta. Erityisesti siihen vaikuttaa koiran ikä, sillä useat vaistotoiminnot kypsyvät vasta ensimmäisellä tai toisella ikävuodella, mutta eräissä tapauksissa vasta koiran saavutettua kolmannen ikävuotensa. Näillä myöhään täyden kypsyyden saavuttavia viettejä ovat puolustusvietti, vartiointiterävyys, metsästyskoirilla riistalle seisominen ja myös useiden koirien kohdalla oman reviirin puolustaminen haukkumalla sekä suojeluvietti.

Iän lisäksi myös ympäristön koiralle tarjoamat virikkeet, samoin kuin sen keräämät kokemukset vaikuttavat koiran käyttäytymiseen näiden viettien pohjalta. Käyttäytymistieteilijät ovat voineet todeta, että reviirin haltijassa puolustamisalttius siirryttäessä reviirialueen keskustasta sen laitamille heikkenee samassa suhteessa kuin pakovalmius kasvaa. Reviirin keskustassa puolustusvietti on jopa niin voimakas, että koira kestää hyvin siihen kohdistuneet hyökkäykset ja antautuu erittäin voimakkaaseen vastarintaan.

Myös muut ympäristövirikkeet, kuten saalis tai sukupuolikumppani, saattavat motivoida koiraa pikemmin puolustus- kuin väistämiskäyttäytymiseen. Aikaisemmin oli jo puhetta siitä, että puolustuskäyttäytyminen saattaa esiintyä hyvinkin erilaisilla tasoilla.

Hermorakenteeltaan vankka koira on aina itsevarma ja puolustukäyttäytymisessään kestävä tilanteen aiheuttamasta kuormituksesta huolimatta.

Kriittinen etäisyys, pakoetäisyys, koskemattomuus

Puolustusvietin ja väistämiskäyttäytymisen yhteydessä tulee selvittää käsitteet: Kriittinen etäisyys, pakoetäisyys ja koskemattomuusetäisyys.

Jokainen eläin pakenee ylivoimaisen vastustajan edessä niin pian kuin tämä vastustaja lähestyy ylittäen kriittisen rajan. Pakoetäisyys kasvaa siinä suhteessa, miten voimakasta pelkoa eläin tuntee vastujaansa kohtaan. Pakoetäisyys on yhtä kuin se pieni etäisyys, jonka päähän lajitoveriarvostuksessaan alempiarvoinen eläin päästää vihollisen pakenematta sitä.

Yhtä suurella voimakkuudella ja täysin ennakoitavissa ollen eläin ryhtyy taisteluun kuin jos se olisi paennut, mikäli vihollinen lähestyy sitä tätä pakoetäisyyttä selvästi lähempää. Tälläinen kriittisen etäisyyden alittaminen on mahdollista kolmessa olosuhteissa:

•  vihollinen pääsee yllättämään

•  vastustaja kohdataan umpikujassa eikä pakomahdollisuutta ole

•  jälkeläisiä on puolustettava

Tämä reaktio on taistelukäyttäytymisen rajuin muoto ja pohjautuu voimakkaasti pelkoon.

Koskemattomuusetäisyys on se etäisyys, jonka ulottuville yksilö päästää lajitoverin. Se on usein henkilökohtaisen tuttavuuden mitta kahden yksilön välillä tai viettivireen mitta ollen samalla viimeksimainitusta riippuvainen.

Taistelutahto

Kysymys siitä, onko taistelutahto viettinä riippumattomana olemassa vai ei on edelleen selvittämättä. Monet koira-asiantuntijat ovat sitä mieltä, että riippumaton taisteluvietti äytynee olla olemassa, ja oletettavasti se on lähellä leikkiviettiä. Ihailemme koiraa, joka nauttii maalimiehen kanssa käymästään kamppailusta. Mutta ainoastaan sellainen koira voi nauttia kamppailusta maalimiehen kanssa, joka antautuu ilolla kokematta joka kerta, että kyse olisi elämästä tai kuolemasta. Se mitä ymmärrämme taistelutahdolla saa lakunsa leikkihalusta.

Jos haluamme edistää koiran taistelutahtoa ja haluamme siitä sellaisen, että se pyrkii taisteluun maalimiehen kanssa, täytyy meidän ensin tuntea ne tekijät, jotka mahdollistavat koiran hyvän taisteluvietin. Koirat, jotka puhtaasti puolustusviettinsä varassa suoriutuvat suojelutehtävästä, eivät läheskään aina omaa hyvää taisteluviettiä.

Monet koirat kehittyvät taisteluhalussaan spontaanisti. Näillä koirilla voidaan myös havaita erinomainen saalistamisvietti. Saalistamisvietillä on näin hyvin keskeinen sija taistelutahdossa. Saalistamaisvietti ei yksinomaan kuitenkaan ole varmuudella yhtä kuin taistelutahto. Tulokseen vievä puolustuskäyttäytyminen koiran taholta vastaa taistelutahdon toisesta osuudesta.

Tärkeitä taistelutahdossa on kuitenkin aina aktivoitavissa oleva sosiaalinen aggressiivisuus. Koira kokee tällöin maalimiehen kilpailijana. Kohteena voi tällöin olla erilaisia asioita: se voi olla saalis, jolloin taistelutahtoa omaavissa koirissa kantavana voimana on erinomainen saalistamisvietti.

Jotta koiran taistelutahtoa voitaisiin kehittää, tulee sitä ensiksi kehittää saalistamisvietin osalta ja toiseksi sitä tulee kehittää puolustustahdossa. Eli koiran tulee oppia, miten se voi taistemalla saada saaliin ja sen jälkeen miten se voi saalistaan puolustaa. Kolmanneksi sen tulee kokemuksen myötä omaksua kyky suostua maalimiehen ohjaukseen, tosiin sanoen kestää maalimiehen uhkaukset ja pelottelu.

Edellä esitettyjen seikkojen vuoksi on ilmeistä, ettei vuoden ikäisellä koiralla voi olla vielä täysin kehittynyttä taistelutahtoa. Vasta aikuisuudella ominainen itsetietoisuus on sen sijaan hyvän taistelutahdon osa ja edellytys.